torstai 17. maaliskuuta 2011

Merja ja Maisa Vähälä

Esittelen nyt Merja ja Maisa Vähälän. He ovat Raija Vähälän ja Toni Lorulan yhteisiä lapsia. (Kuka on Raija ja kuka on Toni?) Tonilla ja Raijalla oli pitkä suhde, jonka seurauksena syntyi kaksi tytärtä, mutta Toni ei ollut valmis sitoutumaan ja asettumaan aloilleen, joten Raija ei saanut Tonista kaipaamaansa uutta aviomistä, vaan joutui kasvattamaan tytöt käytännössä katsoen yksin.

Merja Vähälä

Merja
Merja on romantiikkatavoitteinen sim ja hän hurmasi useita poikia jo teini-iässä. Aikuiseksi tultuaan hänellä oli yhden illan juttu Martti Ryynilän (kuka?) kanssa, jonka esittelin edellisessä postauksessa. Marttihan oli onnellisesti kihloissa entisen kämppiksensä Jaana Pakkalan kanssa ja Merjakin tämän tiesi, mutta ei antanut sen häiritä. Aika törkeää käytöstä...


Martti
Merja tuli illan seurauksena raskaaksi ja salasi aluksi lapsen olemassaolen Martilta. Myöhemmin hän kuitenkin koki, että lapsi kaipaa isää ja kertoi lapsesta Martille, sekä tämän vaimolle Jaanalle. Jaana ei innostunut uutisista ja halusi ottaa eron Martista. Martti olisi halunnut perustaa kunnollisen perheen Merjan kanssa, mutta Merjalla oli jo uusi mies kiikarissa...

Keijo
Merja iski silmänsä erääseen (toiseenkin) yliopiston nuoreen kundiin, nimittäin osakuntaan kuuluvaan Keijo Pahalaiseen (kuka?). Keijoa ei opiskelu erityisemmin kiinnostanut ja hänellä oli aikaa juhlia ja tavata uusia simejä. Merja ja Keijo viettivät satunnaisesti muutaman yhteisen illan ja pian Merja huomasi olevansa taas raskaana! Keijo sai tietää asiasta ja innostui kovin, onhan hän perhetavoitteinen. Merja halusi kuitenkin hoitaa lasta itsenäisesti, eikä suostunut ensin Keijon yhteenmuuttoyrityksiin. Merja kuitenkin jatkoi Keijon tapailua ja jotenkin Keijo sai suostuteltua Merjan muuttamaan lopulta yhteiseen asuntoon. Suhde vakavoitui. Merja näyttää jättäneen villin elämän taakseen ja pysyy uskollisena Keijolle, mutta kuinka kauan..? Vai onko vanhuus tuonut Merjallekin tarpeen vakiintua? Merja ja Keijo saivat pian toisen lapsensa. Saa nähdä kuinka kauan onnellinen perheidylli kestää... Suostuisiko Merja jopa naimisiin?

Merjan nykyinen perhe, kolmas lapsi tulossa. Pojat ovat kuin toistensa kopioita. Kummatkin ovat saaneet Merjan hiustenvärin.

Maisa Vähälä

Maisa ja Aleksanteri yhteisessä kodissaan.
Maisa Vähälä on perhetavoitteinen sim. Hän ei käynyt yliopistoa, koska Raija-äidillä ei ollut varaa maksaa tyttären opiskelua kaikkien muiden menojen lisäksi. Olihan Merjalla paljon sisaruksia, joihin kaikkiin kului perheen vähiä rahoja. Merja kuitenkin tapasi eräänä päivänä häntä huomattavasti vanhemman Aleksanteri Goottilan (Cassandran pikkuveli), hienostuneen ja korkeastikoulutetun, hieman ujon miehen. Se oli melkein rakkautta ensi silmäyksellä. Pian pari oli täysin rakastunut ja he muuttivat jo pian tapaamisensa jälkeen yhteiseen asuntoon.

Maisa hääpuvussaan.
Eipä mennyt kauan, kun pari suuntasi alttarille ja heillä on nyt yksi yhteinen lapsi. Lisää on varmaankin vielä tulossa..? Ainakin suunnitteilla on saada toinen lapsi ja pariskunta on hyvin rakastunut edelleen toisiinsa. Maisalle näyttää myös sopivan uusi varakkaampi elämäntyyli, vaikka pari asuukin toistaiseksi vuokra-asunnossa (tosin suuressa sellaisessa). Kun perheen jäsenmäärä kasvaa vielä lisää, on edessä varmaankin oman kodin osto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti