sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Uusi paikka, vanhat kujeet?

Hiljaiselo on jäämässä vähitellen taa, mutta tämä blogi on uskoakseni tullut nyt tiensä päähän. Nimittäin uuden koneen myötä simini saivat uuden alun ja näin ollen päätin aloittaa uuden blogin.



Toivottavasti innostutte tätä uuttakin blogiani seurailemaan! Idealtaan se on samanlainen kuin tämäkin blogi, eli kirjoittelen simieni elämästä ja esittelen muodonmuutoksia, taloja, naapurustoja, jne. Ajattelin kuitenkin sen olevan selkeintä uudessa blogissa, koska jo tässä blogissa vilahtaneet simit (monet jo edesmenneetkin) voivat nyt saada uuden mahdollisuuden ja elää elämänsä täysin eritavoin kuin tämän blogin aikaan...

Käykääpä siis tutustumassa vielä hyvin tyhjään blogiini, jonne alan pian päivitellä simienä kuulumisia.

maanantai 11. helmikuuta 2013

Hiljaiselo jatkukoon...

Hiljaiselolle on edelleenkin syynä, etten ole saanut Sims 2:sta toimimaan tässä uudella koneellani. Pitäisi yrittää uudelleenasentaa koko pelisarja lisäosineen ja pelipäivityksineen, mutta vielä en ole siihen löytänyt aikaa. Lisäksi tajusin, että suurin osa julkaisemattomsita kuvistani jäi vanhalle koneelleni, joka meni rikki ja en ollut tajunnut kopioida kuvia mihinkään talteen! Voi että kun harmitaa! Joitakin julkaisemattomia kuvia löytyy todennäköisesti photobucketista ja yritän ne käydä läpi tässä lähiaikoina ja herätellä blogia taas henkiin. Mutta uusia kuvai en saa, ennen kuin peli on taas asennettuan koneelleni. Toivon todella, että saan kaikki lisäosat asennettua, etten joudu aloittamaan pelaamista aivan alusta, vaan pääsen jatkaman jo olemassa olevilla simeilläni siitä mihin jäin.

Palaillaan asiaan toivottavasti pian!

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Pikapäivitys

Hegissä ollaan, vaikka hiljaista on blogissa viime aikoina ollut. Syksyni on todella kiireinen, enkä ole ehtinyt käydä läpi kaikki pelistä ottamiani kuvia tai niitä järjestellyt postauksiin. Julkaisemattomia kuvia kuitenkin olisi vielä... Ja hyvä niin, sillä hankin uuden koneen ja en ole saanut vielä asennettua Sims 2:sta siihen, koska yhden lisälevyn levyke on jotenkin rikki. Vanhalta koneelta on pelitallennukset tallessa, eli pääsen jatkamaan peliä  ihan siitä, mihin jäinkin, mutta ensin pitäisi saada kaikki lisäosat asennettua. Eli pidetään peukkuja, että saisin pian sen puuttuvan lisärin ja voisin jälleen pelata! Edellisestä pelikerrasta on meinaan jo liian kauan!

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Niinan koti (osa 2)

Esittelin jo aiemmin Niinan kodin yläkertaa ja tässä tulee siis loppu talo. Niina Terhakainenhan on valmissim, jonka vaiheista pelissäni olen kirjoitellut jo jonkin verran.



Nyttemmin Niinan kummatkin lapset ovat muuttaneet pois kotoa ja Niinakin on jo lähtenyt Viikatemiehen matkaan. Talo on tällä hetkellä pelissäni tyhjillään ja ehkäpä Niinan tytär Tiina yliopistosta palattuaan muuttaa kyseiseen taloon? Pinenenä muistutuksena kuva yläkerrasta, jossa sijaisee siis kaikki makuuhuoneen ja yksi kylpyhuone.



Katolla on hieno kattoterassi, jossa kelpaa viettää aurinkoista päivää.



Alakerta näyttää kokonaisuudessaan tältä:



Koko alakerta on täynnä lämpimiä ruskeita ja beigejä sävyjä. Keittiössä on ruokailua varten sekä pieni baaritiski että ruokapöytä.



Olohuoneessa on moderneja vaaleita kalusteita.





Eteisessä on vaatekaappi anulakon virkaa toimittamassa ja pieni tietokonenurkkaus.



Loppuun vielä kuva koko talosta ulkoa. Pihalla näkyy myös Niinan hieno urheiluauto.



Lähitulevaisuudessa tulen postaamaan oman postauksesa Niinan lasten kuulumisista!

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Goottilat (Cassandran tarina)

Cassandra Goottila oli pelin alkutilanteessa kihloissa Toni Lorulan kanssa. Cassanddra oli korviaan myöten rakastunut ja suunnitteli jo parin häitä. Toni ei kuitenkaan ole luotettavimpia kumppaneita ja vaikka Cassandra pian odottikin pariskunnan ensimmäistä lasta, se ei estänyt Tonia viettämästä aikaa naapuruston muiden naisten kanssa. Lopulta Toni jäi kiinni syrjähypystä ja Cassandra purki kihlauksen. Cassandra oli pitkään täysin surun murtama.

Cassandra synnytti tyttären, joka sai nimekseen Kaarina. Näihin aikoihin myös Cassandran isä kuoli. Cassandra ei pitänyt ollenkaan isän nuoresta uudesta vaimosta Tiinasta ja kun Janus-isä kuoli, oli Cassandra vahvasti sitä mieltä, että Tiina saisi pakata tavaransa ja muuttaa asumaan johonkin muualle. Goottiloiden sukukartano kuuluisi Cassandralle. Cassandra jäikin asumaan isoon kartanoon kaksin tyttärensä kanssa.


(Pahoittelut pienistä kuvista, mutta näistä elämänvaiheista ei ole kuin pelin omalla kameralla otettuja pieniä huonompilaatuisia kuvia. Parempi kai sekin kuin ei yhtään kuvaa? :) )

Cassandra tapasi kaupungilla tummaan pukeutuneen salaperäisen ja hiljaisen Jounin (valmissim vapaa-ajan mukana tulleesta naapurustosta). Jouni ihastui heti Cassandraan, mutta Cassandra ei päästänyt helposti miestä lähelleen. Sitkeän yrittämisen tuloksena parin välit alkoivat lämmetä ja lopulta Jouni sai todistettua Cassandralle olevansa tosissaan ja Jouni muutti asumaan Cassandran luo. Jouni tuli hyvin toimeen myös Cassandran tyttären kanssa.



Pari meni pian yhteen muuton jälkeen kihloihin ja naimisiin pienessä intiimissä perhetilaisuudessa Goottiloiden kartanon takapihalla. Jouni otti Cassandran sukunimen.



Kaarina ehti jo teini-ikään ja pukeutui mielellään mustaan, kuten äitinsäkin. Hän oli ahkera koulussa ja suunnitteli jo kovasti yliopisto-opiskelua.



Kaariansta kasvoi hyvin viehättävä nuori nainen ja hän lähti opiskelemaan yliopistoon. Kaarina hankki oman asunnon, jotta pystyisi varmasti keskittymään kunnolla opiskeluun. Kyllä hän silti sai kavereita yliopistosta ja iskipä hän silmänsä erääseen poikaankin...


Cassandra ja Jouni alkoivat rakentaa myös yhteistä perhettä ja saivatkin useita yhteisiä lapsia. Heistä lisää myöhemmin...

perjantai 18. toukokuuta 2012

Henki lampussa

En tiedä onko kyseessä jokin bugi, vai miksi oikeastaan jokainen perheeni saa nykyään pelissä ennustajaeukolta taikalampun, jonka henki voi toteuttaa simien toiveita?

En ole monenkaan kohdalla edes lamppua käyttänyt, mutta Teresa Goottila (nykyisin Lassila) testasi lamppua ja nähtävästi myös hieman iahstui lampun henkeen. :D



Hengeltä voi toivoa rahaa ja esim pitkää ikää. Janus Goottila toivoi pitkää ikää ja kykyä huijata kuolemaa, joiden ansiosta Viikatemies tuli vierailulle muistaakseni kahdesti turhaan vierailulle ennen kuin Janus todella kuoli. (Muistaakseni Cassandra pelasi arpapeliä Viikatemiehen kanssa ja sai pari kertaa pelastettua Januksen.)



Rahan toivominen on sinänsä hieman turhaa, koska käytän rahakoodeja paljon, joten rahasta simeilläni ei ole kyllä pulaa. Tietenkin on kiva toivoa rakkautta, kauneutta tai vaikkapa pitkää ikää simeille, jos se sopii suunnitelmiini heidän suhteen. Ja tietenkin sitä toivoo, että omat lempihahmot elävät pitkään.

Teresa ja Panu Lassila

Teresa Goottila on Tiina Terhakaisen ja Janus Goottilan tytär. Hänellä on kaksoissisar Taru, jonka kanssa hän on läheinen.

 

Teresa seurasi äitiään uravalinnallaan ja on jo edennyt mukavasti tanssijan urallaan.



Teresa löysi rakkauden naapurista ja avioitui sittemmin Panu Lassilan kanssa muutettuaan tämän kanssa ensin yhteen. Taru muutti Panun luokse, koska hänen oma asuntonsa oli hyvin tyttömäisesti sisustettu. Panu ei olisi ehkä viihtynyt siellä.



Panu on Tapio Mukavaisen ja Katri Lassilan poika. Hän on perinyt isänsä hiusten värin ja kiinnostuksen urheiluun.



Pariskunta odotti perheenlisäystä pian häiden jälkeen.



Lapsen syntymä tietää sitä, että yläkerran työhuoneesta muokataan todennäköisesti lastenhuone. Ainakaan vielä Taru ei ole onnistunut tuomaan kamalasti vaaleanpunaista tai muutakaan tyttömäistä asunnon sisustukseen, mutta jos tuleva lapsi on tyttö, Tarulla on hyvä syy sisustaa koko huone pinkiksi. :)



Työhuoneessa on tällä hetkellä musta-valko-harmaa väriteema ja varmaankin lapsen tulon myötä värimaailma hieman piristyy.







Harmaata löytyy myös pariskunnan makuuhuoneesta, mutta sitä on piristetty punaisella.



Alakerta on pehmeän rauhallisen vaalea.



Keittiö ja olohuone ovat samaa tilaa ja siksi niissä on hyvin samanlainen värimaailma.