sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Tytti ja Taika Vähälä

Tytti ja Taika ovat Raija Vähälän (kuka?) ja Taneli Haaveisen (kuka?) kaksoset. Heidän vanhempansa löysivät toisensa monien mutkien ja useiden epäonnistuneiden parisuhteiden jälkeen. Tytillä ja Taikalla on paljon sisaruksia, koska Raijalla on kolme poikaa edesmenneen aviomiehensä kanssa ja kaksi tytärtä Toni Loprulan  (kuka?) kanssa. Lisäksi Tanelilla on poika Timo jo edesmenneen vaimonsa kanssa.

Taika ja Tytti teineinä.
Taika on kaksosista vaaleaihoinen ja Tytti tummaihoinen. He ovat hyvin läheisiä keskenään ja lähtivät yhdessä jopa yliopistoon. Kaksin he saivat oman asunnon, eivätkä joutuneet asuntolaan. Nuoriksi aikuisiksi kasvaminen tarkoitti kaksikolle myös pientä muodonmuutosta.

Tytti nuorena aikuisena

Tytin hiustyyli muuttui aika radikaalisti. Pitkät hiukset lyhenivät ja kampaus muuttui paljon aikuisemmaksi.



Asuksi Tytille valitsin tyttömäisen kevyen mekon, jonka värit sopivat mielestäni hyvin tämän tummaan ihonväriin. Haaveissa on parittaa Tytti jollekin tummaihoiselle pojalle, jolloin saisin hieman kasvatettua tummaihoisten määrää naapurustossani.




Taika nuorena aikuisena

Taika saapui yliopistoon ja kone arpoi millainen nuori aikuinen hänestä tulee...





No, en tietenkään ollut tyytyväinen lopputulokseen ja vaatteet lähtivät vaihtoon...



Samalla meni uusiksi hiustyyli ja meikkikin. Letin/letit halusin jossain muodossa säilyttää ja samoin Taikan mieltymyksen violettiin, vaikka goottityyli vaihtuikin hieman "normaalimmaksi". Taika on kasvoiltaan hyvin kalpea ja sitä korostavat tummat hiukset sekä punaiset huulet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti